Ääniä yössä

Thergothon (1994) Stream From The Heavens. Obscure Plasma Rex.

 

Jossain vaiheessa tuumailin, että voisin jakaa nämä auraalisia nautintoja ja -tutkimusretkiä käsittelevät kirjoitukset kahteen kategoriaan: (1) Ääniä yössä ja (2) Muinaisiä ääniä yössä.  Ensin mainittuun kategoriaan menisivät kaikki ne julkaisut, jotka ovat - allekirjoittaneen suhteellisen joustavalla mittapuulla mitattuna "tuoreita", kun taas jälkimmäisen kategorian varaisin niille julkaisuille, jotka olisivat tuoreusasteeltaan jo lähempänä "muinaisia". Olen kuitenkin myöhemmin tullut paristakin syystä toisiin ajatuksiin tällaisen jaon mielekkyydestä.

Ensimmäinen syy on se, että tulen joka tapauksessa kirjoittamaan vain ja ainoastaan sellaisista levyistä, joilla on jonkinlaista syvempää merkitystä minulle. Tällaisia levyjä ei ole kovinkaan paljon, joten tekstien jakaminen kahteen erilliseen kategoriaan tuntuu melkoiselta liioittelulta.

Toinen syy on se, että flame is eternal, joten mitä merkitystä on sillä, onko jokin levy julkaistu vuonna 1993, 2001 tai 2013? En ole vapaan markkinatalouden mielipuolisen rytmin mukaan sykähtelevä valtavirtajournalisti, joten minulle on suhteellisen samantekevää, olenko in vai out. 

Tämän perusteellisesti pönkätyn aasinsillan kautta päästään Thergothonin Stream From The Heavens -levyyn, joka olisi siis alkuperäisen ajatukseni mukaan kuulunut kategoriaan "Muinaisia ääniä yössä".

 

Kun Thergothonin debyytti aikoinaan ilmestyi bändin laulajan ja kosketinsoittajan, Niko Sirkiän hallinnoiman Demonosoundin listalle, luki mainosteksti seuraavasti: "Musiikkia sairaille ja elämäänsä kyllästyneille". Aloin välittömästi pakata markkoja kirjekuoreen. 

En tiedä, olinko mitenkään erityisen sairas tai elämääni kyllästynyt, mutta aikaisemmin lukemani haastattelu oli vakuuttanut minut siitä, että bändiin kannatti tutustua paremmin. Luonnollisestikin Sirkiän ja kumppaneiden ryhmän kiinnostavuutta lisäsi myös se, että noihin aikoihin ei ollut tietoakaan mistään funeral doom -bandwagonista: Thergothonin lisäksi Suomen markkinoilla toimivat vain lahtelainen Unburied ja imatralainen Unholy. Tällä tavoin Thergothonin löytämiseen liittyi sellaista aitoa uuden löytämisen riemua.

Lähestulkoon pari vuosikymmentä myöhemmin Stream From The Heavens on aivan yhtä vakuuttava kuin silloin, kun sen ensimmäisen kerran laitoin soittimeen. Raahustus on hidasta, mutta ei tapahtumaköyhää; vokaalit varioivat tyylikkäästi todella syvän murinan ja puhtaan laulun välillä; ja Papa Cthulhun esiin manaamat pahaenteiset jumalat ja -visiot saavat arvoisensa soundtrackin. Puhdasta brillianssia, puhdasta parhautta.