Monday, March 4, 2013

Ei kadonneet veljet, ei surua ei

The Crescent (2013) Risti. Spinefarm Records.




Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. -Joh. 12:24

Vuonna 1995 perustetun Enochian Crescentin matka tuli tiensä päähän vuonna 2012, kun bändin perustajajäsenet Viktor ja Wrath päättivät lopettaa lähes kaksivuosikymmentä vuotta kestäneen, black metal -piireissä melko ainutlaatuisen taiteilijayhteistyönsä. Viktorin ja Wrathin alkuperäisen sopimuksen mukaan EC ei voisi jatkaa olemassaoloaan, jos toinen perustajäsenistä päättäisi erota. Näin ollen bändi ilmoitti pian Facebook-sivullaan, että EC:n maallinen vaellus päättyisi, kun jo sovitut keikat olisi soitettu. Pacta sunt servanda.

Viimeisillä EC-keikoilla bändin päävokalistina toimi Hellwind Tuonenjoki, joka tunnetaan parhaiten Sacrilegious Impalement -orkesterin vokalistina ja lyyrikkona. Mainittu Hellwind on tietenkin ollut EC:n toiminnassa mukana jo pitemmän aikaa, mutta tähän saakka huomattavasti pienemmissä rooleissa, kuten rituaalirumpalina ja taustavokalistina. Taas toisaalta, ehkäpä kyse olikin jonkinlaisesta asteittaisesta kehityksestä, jonka looginen lopputulos oli se, että hänestä tuli lopulta EC:n musiikillisen ja maagisen jatkumon, The Crescentin päävokalisti. Enteellistä tai ei, mutta Hellwind oli jo kerran ollut EC:n päävokalisti - tosin vain yhden kappaleen ajan - kun vokalisti ja showmies extraordinaire, Wrath, keskittyi Hyvinkään SteelFestissä muokkaamaan ruumistaan lähtemättömällä tavalla.

Saatanan sahan nuoranen, Paholaisen piiskan silmä  

 

Vuonna 2010 julkaistulla NEF.VI.LIM-ep:llä EC esitteli tarttuvamman - uskaltaisiko jopa sanoa, potentiaalisesti laumoillekin avautuvan - puolen itsestään. Tässä yhteydessä jotkut alkoivat jo kuulla perinteisiä suomirock-sävyjä yhtyeen musiikissa. Risti ei kuitenkaan sisällä Lyijysiiven kaltaista helposti avautuvaa materiaalia, vaan musiikillisesti levy on oikeastaan lähempänä Telocvomim-trilogian kruunannutta Omega Telocvomimia. Tarjolla on siis käärmemäisen kierosti kiemurtelevaa, paikka paikoin hieman hankalasti avautuvaa mutta lopulta kuulijansa verrattomasti palkitsevaa mustaa metallia. Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin todeta se, että vaikka TC onkin tunnistettavasti EC:n musiikillinen ja maaginen jatkumo, niin bändi on kuitenkin myös onnistunut loihtimaan esiin aivan uudenlaisia sävyjä.

Mainio esimerkki edellä mainituista uudenlaisista sävyistä on Ristin avauskappale Vesper, jossa tekninen ja kulmikas musiikillinen ilmaisu liittyy saumattomasti yhteen suomalaisen sielunmaiseman synkeimpiä kulmia peilaavan lyriikan kanssa. Toinen mainio esimerkki on levyn päättävä nimikkokappale, jonka sielua raastava herkkyys on jotakin melko ennenkuulumatonta TC:n viiteryhmän sisällä.

Väkevän alun ja herkän lopun välille mahtuu monenlaisia kiinnostavia kappaleita, kuten esimerkiksi Kahdeksas kuoro, joka jo ensi kuulemalla herätti monenlaisia hämäriä mielleyhtymiä. Kappaleessa oli jotakin perustavalla tavalla tuttua, mutta en vain millään onnistunut palauttamaan mieleeni, että mitä. Arvuuttelin vanhempaa Behemothia... kokeilin jotakin uudempaa pakanametallia, jota olisin saattanut kuulla Radio Rockista. Ei osunut, eikä uponnut. Lopulta onnistuin palauttamaan pitkäkestoisesta muistista sen, mitä kaipasin: Moonspell ja kappale Alma Mater. Todellisuudessa Kahdeksas kuoro ja Alma Mater ovat suhteellisen kaukana toisistaan, mutta tavalla tai toisella kappaleet linkittyivät mielessäni toisiinsa. Ehkäpä kappaleita yhdistävä tekijä on se, että kummassakin on hieman merirosvolauluille tyypillistä poljentoa? Kiinnostavaa kyllä, Kaaos-zinen levyarvostelijalle tuli samasta kappaleesta mieleen taistolaislaulut.

Viktorin ja Wrathin teiden erotessa varmaankin kaikkein keskeisin kysymys oli se, löytäisikö bändi mistään sopivaa miestä täyttämään Wrathin melko suuria saappaita. Omituista kyllä, Ristiä kuunnellessa tämä kysymys ei oikeastaan edes tule mieleen, sillä niin täydellisen hyvin Hellwind tuntuu sopivan ryhmään. Antautuva, paikka paikoin mielipuolisuutta lähentelevä vokalointi sopii täydellisesti levyn kappaleisiin. Lisäksi kannattaa mainita se, että Hellwindiltä löytyy myös riittävästi skaalaa kaikkein hienoimpien nyanssien alleviivaamiseen, kuten kappaleessa Sielunsyöjä.

 

Ken kuivatti kynäs sun?

 

Vuonna 2009 tehdyn haastattelun aikaan EC:llä oli valmisteilla kokonaan suomenkielinen albumi. Tämän suomenkielisen täyspitkän sijaan bändiltä ilmestyi kuitenkin NEF.VI.LIM-ep, jonka kuudesta kappaleesta neljä oli kirjoitettu ensimmäisellä kotimaisella. Itse elin pitkään siinä uskossa, että Risti - kuten ehkä nimestäkin voisi päätellä - olisi nyt se alusta loppuun saakka suomen kielellä kirjoitettu levy. Toisin kuitenkin kävi. Ristin sisältämästä yhdeksästä raidasta kuusi on kirjoitettu ensimmäisellä kotimaisella. Tällä tavoin NEF.VI.LIM-ep ja Risti sisältävät suhteessa saman määrän suomenkielisiä sanoituksia.

Langenneet veljet
Ainakin alkuperäisen suunnitelman mukaan EC oli tekemässä levyä, jossa painopiste olisi selkeämmin yksittäisissä kappaleissa. Tämä erona Black Church -konseptialbumiin. Tavallaan tämä suunnitelma onkin jossain määrin onnistunut, sillä levyn jokainen kappale on kyllä ansainnut paikkansa kokonaisuudessa. Taas toisaalta ei voi välttyä siltä ajatukselta, että Risti kuulostaa epäilyttävästi keskeneräiseltä konseptialbumilta, jonka puuttuva pituus on täydennetty lisäämällä levyn keskivaiheille kolme ensimmäisellä kansainvälisellä kirjoitettua kappaletta, jotka olisi oikeastaan kannattanut julkaista jossain muualla.

Englanninkielisissä kappaleissa ei sinällään ole mitään vikaa - itse asiassa Lilitu on yksi levyn parhaimmista kappaleista - ongelma on vain siinä, että kolmen ensimmäisen kappaleen suomenkielinen julistus on niin vahvaa ja väkevää, että niiden jälkeen ensimmäisellä kansainvälisellä kirjoitettu lyriikka kuulostaa suomalaisen korvissa toivottoman kasvottomalta, jota se luonnollisesti onkin. Tällä tavoin englanninkieliset kappaleet rikkovat levyn kokonaisuutta aivan turhaan.    

Lopuksi - mutta joku odottaa aina, vielä kynttilän sammuessa


Periaatteessa Ristiä voidaan pitää pienimuotoisena vallankumouksena omassa tyylilajissaan, sillä suomenkielellä esitetty musta metalli ei ole koskaan kuulostanut näin uskottavalta ja vakuuttavalta. Lisäksi kannattaa mainita se, että en olisi ollenkaan yllättynyt, jos levyn sanoitukset saisivat vastakaikua myös tavanomaisten black metal -piirien ulkopuolella. Esimerkiksi Sielunsyöjän kuvaama sielullinen taistelu voisi hyvinkin olla otos kansalliskirjailijamme Mika Waltarin elämästä.

Tavallaan onkin kiinnostavaa nähdä, mihin suuntaan TC suunnistaa seuraavaksi: tuleeko bändi vielä julkaisemaan sen kokonaisuudessaan suomenkielisen albumin, vai lähteekö se tavoittelemaan suurempaa kansainvälistä suosiota ensimmäistä kansainvälistä käyttäen. Kysymyksiä ja kysymyksiä, mutta samalla myös lupauksia ja lupauksia - suuria lupauksia.

2 comments:

  1. The English language version of the review is in the works. The mentioned review will not be a simple translation of the original text, but will be largely rewritten to better suit the needs of international readers.

    There is still plenty of work to do to reach a right angle towards the task at hand, but I hope that the English language version will be published in couple of weeks.

    ReplyDelete
  2. The English language version of the review is now published: http://anglesovdisruption.blogspot.fi/2013/03/on-path-of-serpent.html

    ReplyDelete