Wednesday, December 26, 2012

Kaikki on mustaa, pikimustaa

Enochian Crescent/The Crescent (2012) Digisingle. Spinefarm Records.

Enochian Crescent/The Crescent-digisingle on varsinkin bändin vanhojen kannattajien kannalta mainio julkaisu, sillä se esittelee bändin sekä ennen historiallista käännettä että sen jälkeen. Tällä tavoin kuulija saa kuvan siitä, mihin suuntaan Enochian Crescent oli menossa silloin, kun tahtipuikko oli vielä Wrathin harmaassa hanskassa, mutta samalla hän saa myös kuvan siitä, mihin suuntaan The Crescent -nimellä jatkava ryhmä on menossa.
  
Tuhkaa on suhteellisen rauhallisella tempolla etenevä, yleisilmeeltään melko melankolinen kappale. Enochian Crescentilla marssijärjestys on usein ollut se, että sanoitukset tulevat ensin ja sävellys seuraa sitten perässä. Kappaleen taustoja sen paremmin tuntematta uskaltaudun arvailemaan, että näin on toimittu myös tällä kerralla, sillä sen verran kohdallisesti Viktorin sävellys alleviivaa Wrathin nihilistisen lyriikan sisältöä. Erityismaininnan ansaitsee Wrathin vokaaliperformanssi, joka on - tälläkin kertaa - täysin vertaansa vailla: kertosäkeen alku (Tuhkaa!) on aivan loistava. Maininnan ansaitsee myös Viktorin kertosäkeeseen laulamat kuulaat taustat (Kaikki on mustaa...), jotka värittävät kappaleen harmaata nahkaa muutamalla punertavalla juovalla.

Käärmeen polulla on blast beat -osuuksineen singlen nopeampi ja raivokkaampi kappale, joka ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi samalla singlen tarttuvampi kappale. Oikeastaan päinvastoin. Alun kolistelu ei erityisemmin tempaa mukaansa, vaan varsinainen liikkeellelähtö tapahtuu vasta thrash-henkisen osan myötä. Tästä eteenpäin Käärmeen polulla toimii kuitenkin oikein mainiosti. Aivan erityisen hyvältä kuulostaa blast beatilla rytmitetty osa, joka on Enochian Crescentin mittapuulla mitattuna - tällainen vertailu sallittaneen? - selkeästi sieltä ilmaisun väkivaltaisemmasta päästä. Sanoituksellisesti kappale jää minulle enemmän tai vähemmän täydelliseksi kysymysmerkiksi, sillä toteavaan sävyyn esitetyistä ajatuksista ei muodostu oikeastaan minkäänlaisia kuvia psyyken pinnoille. Saattaa olla, että lyriikoiden lähilukeminen tulee aikanaan muuttamaan arvioni.

Kun Enochian Crescent viime kesänä aloitti keikkansa Ilosaarirockissa, niin seuraamassa oli varsin paljon sellaisia henkilöitä - allekirjoittanut mukaan lukien - jotka pääasiallisesti keskittyivät tuijottamaan lavalla ammottavaa Wrathin kokoista ja -näköistä aukkoa. Aika ajoin osa heistä myös ajatteli kuuluvasti ääneen: "Missä Wrath?", "Milloin te alatte esiintyä?". Keikan alku oli kaiken kaikkiaan melkoisen vaisu. Kun uusi vokalisti, Hellwind Tuonenjoki tuli lavalle, kaikki meni kertaheitolla tuntuvasti parempaan suuntaan. Kapelimestarin vaihdoksen myötä bändi oli selvästikin muuttunut, mutta ei välttämättä ollenkaan huonompaan suuntaan.

Tässä tarkastelun kohteena oleva Enochian Crescent/The Crescent-digisingle osoittaa oikeaksi viime kesänä saadun vaikutelman: saattaa olla, että Käärmeen polulla ei ole aivan yhtä hyvä kappale kuin Tuhkaa, mutta tällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä Hellwindin suorituksen kanssa, joka on kaiken kaikkiaan varsin vakuuttava. Näin ollen pitkän linjan kultistit voivat odotella The Crescentin tulevaa täyspitkää hyvässä uskossa ja turvallisin mielin - vaarallinen käänne on jo takanapäin ja katseet voidaan suunnata tulevaisuuteen.
  
Singlen lataamisesta kiinnostuneita suosittelen suuntaamaan MTV3-kauppaan, sillä ainakin allekirjoittaneelle iTunes-palvelun käyttäminen oli aivan liian hankalaa. MTV3-kauppaan pääsee klikkaamalla tätä. iTunes:in suuntaan voi suunnistaa The Crescentin Facebook-sivun kautta - eli klikkaamalla tätä.

Thursday, December 13, 2012

Kuvia Ilosaarirockista 2012: Enochian Crescent (lisää)

Vilhelm, Hellwind Tuonenjoki & Tunturituuli

Vilhelm & Hellwind Tuonenjoki

Vilhelm, Hellwind Tuonenjoki & Viktor

Vilhelm & Hellwind Tuonenjoki


Hellwind Tuonenjoki, Tunturituuli & Viktor

Hellwind Tuonenjoki, Tunturituuli & Viktor

Hellwind Tuonenjoki, Tunturituuli & Viktor

Tunturituuli, Hellwind Tuonenjoki & Viktor

Vilhelm, Viktor & Hellwind Tuonenjoki

Hellwind Tuonenjoki

Hellwind Tuonenjoki

Viktor

Viktor

Hellwind Tuonenjoki, Tunturituuli & Viktor

Tunturituuli, Hellwind Tuonenjoki, Bolton & Viktor

Tunturituuli, Vilhelm & Viktor

Monday, December 3, 2012

Outpost (2008) DVD


Ryhmä parhaat päivänsä nähneitä – ja parhaat keikkansa tehneitä – palkkasotureita saa tehtäväkseen toimia insinöörin turvajoukkoina tutkimusretkellä, jonka kohteena on toisen maailmansodan aikainen bunkkeri. Lähtötietojen perusteella kyseessä on helppo 48 tuntia kestävä tehtävä, jonka riskit koostuvat pääasiallisesti siitä, että joudutaan liikkumaan sodan runtelemalla alueella, joka on kaikkea muuta kuin rauhoittunut. Perillä insinöörin maksetuille saattajille alkaa pikkuhiljaa paljastua, että kyseessä saattaa olla aivan jotain muuta, kuin tavanomainen tiedonhankintareissu. Bunkkerin seiniä koristavista punaisista hakaristilipuista voi kuitenkin johtaa monenlaisia päätelmiä, eikä olisi varmastikaan ensimmäinen kerta, kun rikkaan taustavaikuttajan juoksupoika on lähetetty natsien legendaaristen kultakätköjen perään. Palkkasoturien epäonneksi tällä kertaa kyseessä on kuitenkin sellainen taustavaikuttaja, joka on kiinnostunut aivan jostain muusta kuin kullasta.

Lähtökohtaisesti voisi odottaa, että Outpost tulee tarjoamaan kauhua, joka on tukevasti kauhun toiminnallisemmalla laidalla, mutta itse asiassa varsinainen toiminta näyttelee elokuvassa varsin vaatimatonta osaa – muutaman kerran liikkuvat naksautetaan taakse, mutta pääpaino on kuitenkin hitaasti rakentuvassa kauhussa. Tämä on kaikin puolin onnistunut ratkaisu.

The boys never left
Itäeurooppalaisen ankeuden ja koleuden vaihtuessa natsirekvisiitalla koristeltuun bunkkeriin, tarina alkaa liikkua selvästi myös syvyyssuunnassa. Erittäin tärkeä tekijä tässä on varsin uskottavasti toteutetut natsien poikkitieteellisiä kokeita kuvaavat dokumenttifilmit, jotka viimeistään paljastavat epäonnisille palkkasotureille, että helppoa keikkaa ei taidakaan olla luvassa. Mielestäni tarinan laajentaminen syvyyssuuntaan jää kuitenkin varsin vaillinaiseksi: viittaus paranormaalien ilmiöiden klassikkotapaukseen USS Eldridge on mainio oivallus, mutta ikävä kyllä aihepiirin käsittely jää lähes kokonaan tämän yhden pintapuolisen viittauksen varaan.

Elokuvan kansitekstit lupailevat ”nokkelia, tyylikkäitä shokkeja”. Kieltämättä tässä mainoslauseessa on vinha perä, sillä SS-tikarilla huolellisesti ja hitaasti tehty purukaluston kausitarkistus on onnistuttu esittämään niin tarkasti, että katsojaparan kädet tarttuvat omiin leukaperiin ikään kuin luonnostaan. Samaa voi sanoa myös SS-mallisesta kallohieronnasta, joka ei välttämättä ole yhtä hellä ja henkevä kuin intialainen vastineensa, mutta täydellinen rentoutus on joka tapauksessa taattu – paitsi katsojalle. 

Yhteenvetona sanoisin, että Outpost on monellakin tavalla erinomainen tapa viettää synkkä syysilta. Elokuvan parhaimmat ansiot ovat tunnelman luomisen puolella, sillä sekä itäeurooppalainen ankeus ja koleus että bunkkerin vahvasti klaustrofobinen tunnelma, on onnistuttu tavoittamaan varsin uskottavalla tavalla. Varsinkin ensin mainitun suhteen tärkeää roolia näyttelee myös hyvällä maulla tuotettu elokuvamusiikki, joka korostaa tyylikkäästi itäeurooppalaisia tunnelmia. Maininnan ansaitsevat myös onnistuneet näyttelijävalinnat, mukana muun muassa Ray Stevenson, Julian Wadham ja Julian Rivett. Elokuvan suurin heikkous on ennen kaikkea se, että tieteellisiä, näennäis-tieteellisiä ja esoteerisia viittauksia ei onnistuttu viemään pintatasoa syvemmälle. Parannettavaa siis jää, mutta katsotaan, mitä elokuvan jatko-osa tuo tullessaan. Outpost: Black Sun saatavissa ainakin CDON:lta.